Sinua kuunteleva asianajotoimisto Rovaniemellä

Meiltä saat kaikki tarvitsemasi asianajopalvelut, olipa asiasi suuri tai pieni. Löydät meidät Rovaniemen ydinkeskustasta, Rovakadulta.

PITKÄT PERINTEET

Toimistomme juuret ovat vuodessa 1975, jolloin Risto Pöykkö aloitti asianajotoiminnan Rovaniemellä. Työ jatkuu edelleen.

Sinun asiallasi

Asiakkaan etu on aina toimintamme lähtökohtana. Asiasi hoidamme ehdottoman luottamuksellisesti.

KOKENUT ASIANTUNTIJA

Asiaasi ajaa osaava ammattilainen. Käänny puoleemme, kun tarvitset laadukasta ja kustannustehokasta palvelua.

Veikko Pyyny

Asianajaja, varatuomari

 

Valmistuin oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1985 ja sain varatuomarin arvonimen vuonna 1987. Asianajajan pätevyyden sain vuonna 1993, jolloin minusta tuli Suomen Asianajajaliiton jäsen.

Työurani alkoi Rovaniemen hovioikeuden esittelijänä, josta siirryin lakimieheksi Pohjolan Osuuspankkiin. Vuonna 1991 aloitin Asianajotoimisto Risto Pöykkö Ky:n palveluksessa. Toimiston osakas olen ollut vuodesta 1994. Perinteikästä työtä olen jatkanut nykyisellä nimellä Asianajotoimisto Veikko Pyyny Ky vuodesta 2008 lähtien.

Palvelen asiakkaitani suomeksi ja englanniksi. I serve also in english.

 

  veikko.pyyny@pp.inet.fi

  0400 693 990

Palvelumme yksityisille

Autamme yksityishenkilöitä kaikissa oikeudellisissa ongelmissa ja elämäntilanteissa. Älä epäröi ottaa yhteyttä. Kysyminen kannattaa aina eikä alkunevottelu maksa mitään. Esimerkkejä palveluistamme:

  • Avioehtosopimus, avioero ja omaisuuden ositus
  • Holhousoikeus ja edunvalvonta
  • Perunkirjoitus, testamentti, pesänselvitys ja perinnönjako
  • Työ- ja virkasuhdeasiat
  • Rikosasiat asianomistajan tai vastaajan avustajana
  • Sopimus- ja vahingonkorvausasiat
  • Asunto- ja kiinteistöriidat
  • Kauppa- ja lahjakirjat
  • Oikeudenkäynnit riita- ja rikosasioissa

Palvelumme yrityksille

Yrittäminen vaatii moniosaamista ja sisukkuutta. Kaikkea ei kuitenkaan kannata tehdä itse – ei varsinkaan silloin, kun tarvitaan juridista asiantuntemusta. Sen löydät meiltä. Älä haudo ongelmia yksin vaan ota yhteyttä ja kysy. Ja mielellään ennemmin kuin myöhemmin. Alkuneuvottelu on maksuton. Esimerkkejä palveluistamme:

  • Julkiset hankinnat; oikaisuvaatimus, valitus markkinaoikeuteen
  • Yhtiöoikeus
  • Yrityskaupat, sukupolvenvaihdos, muut yritysjärjestelyt
  • Työoikeus; työsopimus, irtisanominen, purkaminen
  • Sopimus- ja vahingonkorvausoikeus
  • Urakkasopimukset ja -riidat
  • Lahja-, kauppa- ja muut luovutuskirjat
  • Saatavien perintä
  • Yrityssaneeraus ja konkurssit
  • Vaativat talousrikosasiat
  • Oikeudenkäynnit riita-asioissa

Ota yhteyttä

Kun tarvitset asiantuntevia asianajopalveluita, Asianajotoimisto Veikko Pyyny Ky on valmiina auttamaan. Asianajajan puoleen kannattaa kääntyä hyvissä ajoin, mutta milloinkaan ei ole liian myöhäistä kysyä neuvoa.